Siprolan ja Viuhkolan kyläsivut

Asukkaat

Kuvia

Kyläesittely

Kesäpäivä kotikylässä

YH:n aika

Peitsalon kuvia

Kyläpari Kuolemajärven kaulakohdalla

Katso uusia kuvia kuvia-linkistä
Pävitetty 29.12.2008

Siprolan ja Viuhkolan kylien asukkaat v. 1939


1. Iivanainen Kustaa, vaimo Karoliina, lapset Helga ja Laura

2. Karvonen Anton, vaimo Alina, lapset Arvi, Irja, Vilho, Terttu ja Mirja

3. Mellanen Anna-Maria, lapset Edvard, Martta ja Vilho

4. Sipronen Abraham
Räsänen Emil, vaimo Hilja, lapset Rauha ja Reino

5. Rämö Anna-Mari, lapsi Toivo, jonka vaimo Alina

6. Sioronen Karoliina, lapsi Hilma Matikainen

7. Sipronen Nikodemus, vaimo Milma, lapset Onni, Reino, Sulo, Tauno ja Simo

8. Mellanen Loviisa, lapset Eino, Vilho ja Sylvi

9. Matikainen Mikko, vaimo Anna-Mari, lapset Einari, Helvi, Matti ja Pentti

10. Luukkonen Johannes, vaimo Mari

11. Luukkonen Loviisa, lapset Unto ja Eino, jonka vaimo Sylvi ja lapsi Raili

12. Iivanainen Anna-Maria, lapset Siiri ja Viljo, jonka vaimo Tyyne ja lapsi Maire

13. Kisskonen Anton, vaimo Miina ja lapsi Erkki

14. Koivumaja Paavo, vaimo Saima, lapset Kirsti ja Terttu

15. Kaiponen Matti, vaimo Mari

16. Toimela Juho, vaimo Maija, kasvattitytär Sylvi Iivonen

17. Juntunen Taavetti, lapset Toivo, Lempi ja Väinö, jonka vaimo Lempi

18. Valtonen Nikolai, vaimo Ida, lapset Impi, Heimo ja Sirkka

19. Valtonen Fredrik, vaimo Matilda, lapset Ilmari, Onni, Väinö ja Hilkka

20. Mölsä Helena
Marjomaa Juho, vaimo Hilma, lapset Erkki, Vilho, Elli ja Jaakko

21. Ilonen Ville, vaimo Anna-Mari, lapset Emil, Eino, Uuno ja Alina

22. Ilonen Anton, vaimo Hilja

23. Karppinen Juho, vaimo Anni, lapset Konrad, Kalervo ja Sigrid.

24. Kansa Uuno, vaimo Saimi, lapset Kyllikki ja Annikki

25. Sipronen Helena, lapset Vilho ja Saima

26. Nenonen Anselm, vaimo Alina

27. Nenonen Maija, lapsi Otto

28. Riski Salomon, lapset Adele, Inga, Meeri ja Arvi

29. Suikki Vihtori, vaimo Alina, lapset Milja, Pauli, Mauri, Anneli, Raimo, Lauri ja Ritva-Liisa.

Kirjoittaja ja sivun aineiston koonnista pääosin vastannut Väinö Valtonen kotipaikkansa nykymaisemassa kesällä 2004

Siprola ja Viuhkola

Pitkänomaista Kuolemajärven pitäjää rajoittivat sen pohjoispäässä kapeimmalla kohdalla Ryysynjoki ja Työppölänjoki. Jokienvälinen pitäjän "kaulakohta" oli kapeimmillaan vain kolmen kilometrin levyinen, mutta siihen mahtuivat kuin toisiinsa liimautuneina Siprolan ja Viuhkolan kylät. Naapurikyliä olivat Taipalo, Hopiala ja Iivanala.

Siprolan ja Viuhkolan varhaisimmat vaiheet liittyvät Kaukjärven kylien vaiheisiin. Kaukjärvi ympäristöineen on mainittu muusta Kuolemajärven seudusta poiketen jo 1300-luvulla läänitysmaana, joka on siirtynyt ostona tai lahjoituksena omistajalta toiselle, onpa läänitys erään ajanjakson ollut kuningas Maunu Eerikinpojankin omistuksessa. Sittemmin alueen osti haltuunsa valtakunnan drotsi, ritari ja koko Itämaan laamanni Niilo Tuurenpoika Bjelke.

Kalmarissa 1362 kirjoitettu lahjakirja

Kalmarissa vuonna 1362 pergamentille kirjoitetun lahjakirjan mukaan hän on luovuttanut Kaukjärven alueen kirkolliseksi rälssiksi Växjön kirkon piispanistuimelle sillä ehdolla, että jos Viipuriin rakennetaan tuomiokirkko eli perustetaan piispanistuin, läänitys siirtyy sen omistukseen. Kaukjärven kartanolääniin kuuluvina on vuoden 1619 verokirjoissa mainittu 20 eri kylää, niiden joukossa mm. Iivanala, Viuhkola ja Työppölä. Epäilemättä myös Siprola on kuulunut samaan kartanolääniin, vaikka se em. luettelosta puuttuu.

Monet Kuolemajärven kylännimet ovat sukunimistä johdettuja: asuinpaikalle on annettu asukkaan nimi. Siprolan kylän vanhimpana asukkaana ja Siprosten kantaisänä mainitaan Lauri Sipronen vuonna 1656. Hänen talonsa lienee ollut se ainoa veronmaksukykyinen talo, jonka tilasto mainitsee Siprolasta myös v.1723. Siprosia on sittemmin kylässä riittänyt niin kauan kuin kylä on ollut olemassa.

Kaukjärven rälssitalonpoikien luettelossa mainitaan jo 1500- luvun puolivälissä sukunimet Hopiainen, Työppönen ja Vihonen. Heiltä lienevät Hopialan, Työppölän ja Viuhkolan kylät saaneet nimensä. Asukkaat em. kylissä ovat ajoittain olleet kahden, jopa yhden käden sormilla laskettavissa. Kun Viuhkolasta on tilastoitu v.1728 kaksi henkikirjoitettua asukasta (lapsia ei silloin rekisteröity), on lähes vaikea uskoa todeksi, että v.1810 heitä on ollut ennätykselliset 88 ja Siprolassakin 62 asukasta. Rakennettiinko silloin hovia?

Viuhkolan hovi

Viuhkolassa oli venäläisvallan aikana hovi, jonka viimeksi omisti professori A. Starck. Hovin puistossa kasvoi tammia, lehtikuusia ym. jaloja lehtipuita, ja koivukujanteet johtivat hovin maiden läpi sekä länsi- että itäpuolelle. Vuonna 1919 hovin maat jaettiin palstoihin ja myytiin vähävaraisille viljelijäperheille asutustarkoituksiin. Hovi meni myyntiin, koska professorin poika Konsta Starck ei pystynyt pitämään kahta tilaa, joista toinen oli Työppölän kylässä. Starck myi tilan ensin Kunttu- nimiselle liikemiehelle, joka ositti sen 18 osaan ja myi ne viljelijöille, joiden joukossa olivat myös isäni Fredrik ja hänen veljensä Nikolai Valtonen. Hovin rakennukset purettiin, ja niistä rakennusaineista monet uudet isännät rakensivat itselleen asuintaloja. Viuhkolantien koivukuja kaadettiin; minua vanhempi veljeni kertoi muistavansa isot kannot tien vierillä.

Hovin parhaista päivistä muistuttivat vielä 1930- luvulla aina talvisotaan asti naapurimme Marjomaan pihassa kasvaneet mahtavat tammet, joiden jykevillä oksilla lapsena kiipeilimme ja joiden terhoilla syksyisin leikimme. Kotini pihan äärellä toimi hovinaikainen, noin yhdeksän metrin syvyinen vesikaivo, josta riitti vettä lähinaapureillekin. Kaivon ylle oli rakennettu pienen kamarinkokoinen katettu huone. Sen suojassa kohdattiin usein naapurit ja viivyttiin vedenhakumatkalla joskus pitkäänkin, kun piti kertoa Viipurin- käynnit, lehmänpoikimiset tai muut ajankohtaiset asiat.


Kylät kuin veljekset

Kylien raja seuraili jokseenkin Hopialasta kiemurtelevaa maantietä jatkuen ns. Yläkylän tietä Taipaloa kohti siten, että Siprolaan kuuluivat tien länsipuoliset ja Viuhkolaan itäpuoliset talot, mm Suikki (29) kuului Viuhkolaan. Käytännössä pitäjällä tunnettiin koko yhteinen alue enemmän Siprolan nimellä, Viuhkola tiedettiin vain paikallisesti ja virallisissa yhteyksissä.

Kaukjärvelle johtava päätie oli 1930- luvulla autolla-ajokelpoinen, mutta enemmän sitä käyttivät hevosajoneuvot, polkupyöräilijät ja jalankulkijat. Talvisin tie oli auraamaton. Simo-Oton kauppa-auto ajoi satunnaisesti kesäaikaan myös Viuhkolan kylätietä tuoden tarjolle mm. tyykiä, kretonkia ja jalkineita. Kohvit ja sokurit ostettiin Kaukjärven kaupoista ja Työppölässäkin oli SOK:n kauppaliike. Puvut ja päällystakit noudettiin Viipurista, jonne matkattiin Seivästö-Viipuri- linja-autolla Kaukjärven tienhaarasta.

Viljelijöitä ja monttumiehiä

Perustoimeentulo hankittiin maasta ja karjasta. Kun tilakoot olivat pieniä, n. 3-10 ha, olivat lisäansiot monille tarpeen. Summanseudun linnoitustyöt olivat kylän miehille tärkeä tulonlähde. Aamuin-illoin nähtiin kylätiellä polkupyöräpartioita, kun "monttumiehet" menivät tai palasivat työmaaltaan Mannerheim-linjan bunkkereita tekemästä.
Jo aamuvarhaisella saattoi Viuhkolan puolelta kuulua pajavasaran kilkutus. Maantien laidassa oli pajarakennus, jossa seppämestarina toimi Uuno Kansa. Hänellä kävi asiakkaita oman kylän lisäksi naapurikylistäkin. Postimies kulki viisi kertaa viikossa polkupyörällä, kelkalla tai suksilla valiten kulkuvälineensä kulloinkin vallitsevan sään mukaan.

Seurakunnan ylläpitämä perinteikäs kiertokoulu toimi pitäjässä vielä 1930-luvulla. Siprolassa koulua pidettiin Anna-Maria Iivanaisen tuvassa; olen itsekin ollut siellä oppilaana ja muistan hyvin ne värikkäät, mutta resuiset aapiskirjat, joista ammensimme tavaamisen taitoa. Kiertokoulu lakkautettiin pitäjässä samalla kun sen pitkäaikainen opettaja Antti Sipronen jäi eläkkeelle v. 1936.

Kansakoulua kävivät em. kylien lapset Hopialassa, se toimi supistettuna kouluna Eino Matikaisen talossa. Vaikka koulu sijaitsi naapurikylässä, ei lasten koulumatka juuri ylittänyt kahta kilometriä. Opettajapari Valle ja Kerttu Kaukio Uudenkirkon Metsäkelolasta hoitivat opetustyön siten, että Kerttu Kaukion ollessa varsinainen viranhoitaja Hopialassa he vaihtoivat maanantaisin keskenään työpaikkoja. Siten pojat saivat miesopettajan käsitöihin Hopialassa ja vastaavasti tytöt naisopettajan Metsäkelolaan. Muistan omakohtaisesti kuinka Kerttu Kaukio piti täsmällisesti koulutunnit hyvän järjestyksen vallitessa. Hopialan koulu lakkautettiin vuonna 1938. Kuuluin niihin oppilaisiin, joiden osaksi tuli siirtyä Kaukjärven kouluun lukuvuodeksi 1938-39. ( Lähdeteoksena Kojo, Valkolahti ym. Kuolemajärvi-kirja.)

Väinö Valtonen

Kuvia

Hopialan koululaisia (Siprola, Viuhkola, Hopiala,Työppölä) vuodelta 1928 tai -29. Taas tulloo itku-kirjassa ja Kuolemajärveläisen vuoden 2005 numerossa kuva on esitelty Kaukjärven koululaisina. Tässä siis on kuitenkin Hopialan koululaisia ja nimet selvitti Väinö Valtonen.

Eturivi vasemmalta: Niko Tikka, Tauno Matikainen, Vilho Mellanen, Juho Riikonen, Martti Kiskonen, Arvi Sonninen, Onni Sipronen, Ilmari Valtonen, Hugo Hänninen, Erkki Kiskonen, Niko Anteroinen, Arvo Matikainen. Keskirivi vasemmalta: Meeri Riski, Lahja Anteroinen, Emilia Tetri, Bertta Tetri, Alma Tetri, Ilma Pöntinen, Eeva Sonninen, Siiri Kauko, Helmi Helander, Aili Pöntinen, Jenny Munukka, Sylvi Maaronen,Laura Karppinen. Ylärivi: Opettaja Kerttu Kaukio (silloinen Hägg), Eino Luukkonen, Alvar Karppinen, Einari Matikainen, Vilho Matikainen, Bruno Matikainen, Hannes Akkanen, Erkki Starck, Siiri Iivanainen. Kuvattu Hopialassa, taustalla Eino Matikaisen talon puutrhaa.

Hopialan koulun oppilaat 1937
Seisomassa vasemmalta: Oiva Potinkara, Erkki Marjomaa, Mauri Hillberg, Kaarlo Matikainen, Pertti Hyle, Hannu Tikka, Jaakko Matikainen, Helga Iivanainen, Aarne Jokela, Rauha Räsänen, Kaija Kirjonen, Rauha Taunila, Irja Karvonen, Impi Matikainen, Saima Tikka ja Laura Iivanainen.
Istumassa vasemmalta: Alpo Matikainen, Olavi Munukka, Väinö Valtonen, Viljo Tetri, Vilho Karvonen, Pentti Matikainen, Tauno Sipronen, Heimo Valtonen, Keijo Matikainen, Erkki Matikainen, Pauli Suikki, Mauno Junnonen, Kaarlo Tetri, Milja Suikki, Kyllikki Kansa, Sylvi Iivonen ja Elli Tetri. Oppilaiden takana opettaja Kerttu Kaukio.

Työppölän, Hopialan, Siprolan ja Viuhkolan oppilaat kävivät koulua Kaukjärvellä lukuvuonna 1938-39.



Viuhkolan kyläaukea 2000-luvulla. Näkymä Hopialan suunnasta Kaukjärvelle päin.

Onni Valtonen Ryysynsillan maisemissa.

Vasemmalta Väinö Valtonen, Vilho Marjomaa ja Heimo Valtonen. Taustalla Kaukjärven tienristeys.

Juho Marjomaa ja poikansa Jaakko, taustalla Kaukjärvi.

Aapraham Sipronen ja tyttärenpoika Reino Räsänen Karvosen seinustalla otettu valokuva, jossa vasemmalta Terttu, Irja ja sylissä Mirja sekä oikealla Vilho Karvonen ja oikealla takana Rauha ja Reino Räsänen.
Emil Räsäsen pihapiirissä isäntä ,vasemmalla asuinrakennus ja taustalla ulkorakennukset Keepelin pellolla vasemmalta Eeva Riski , Alina Nenonen , ? , ? , ? , ? , Alisa Sipronen os.Laasonen
Luukkosen Sylvin hääpäivä, os.Maaronen , vasemmalta Impi Valtonen, Siiri Iivanainen, Adele Riski, Elsa Kiskonen, Sylvi Luukkonen, Helvi Matikainen ja Saima Sipronen. Siprosen Karoliinan tuvan seinustalla vasemmalta Hilja ja Reino Räsänen , Karoliina Sipronen ,Hilma Matikainen ja heidän vieraansa sekä Räsäsen koira
Vasemmalla Nikolai Valtonen, vaimo Ida ja tytär Impi.Oikealla Fredrik Valtonen, vaimo Matilda, lapset Ilmari ja äitinsä sylissä Onni. Kuvattu Viuhkolassa Nikolai Valtosen kodin seinustalla vuonna 1924.
 Suikin lapsia leikkituokio pihalla Anneli , Raimo ,Mauri Suikki
Suikin pihalla 1938 takana Milja , Pauli , Mauri ja edessä Pirkko Lähteenmäki (valokuvaajan tytär) Anneli , Raimo ja edessä Lauri Suikki Suikin päädyssä vasemmalta serkkutyttö Raili , sylissä Raimo , vieressä Anneli ,takana Milja ,Pauli ja edessä Mauri Suikki isovanhempiensa kanssa v.1937.
Karvosen pihalla vuonna 2000 Räsäsen pajarauniot v.2000
Parakki 1942 ensimmäinen rakennus kylässä Suikin pihapiirissä , toinen rakennettiin juhannukseksi Kansan raunioille.Kylässä ei ollut yhtään rakennusta tai edes uunia palattaessa -42. Väinö Valtosen lapsuudenkoti Viuhkolan kylätien varrella veljensä Ilmarin muistinvaraisena piirroksena.

Yks kesäpäivä kotikyläs sova iel


Miu koti ol Viuhkola kyläs. Siprola ja Viuhkola kylis ol yhteesä 30 talloo ja niis asu kaikkijaa 130 henkee. Melkee kaik viljeliit pienepuolesii peltojaa ja pittiit toimeetullaksee muutamii lehmii, suuremmis talois ol viel hevone. Kyläs herättii aamuhommii hyvi varrai. Ensimäiseks piti rännätä läävää lypsämää lehmät. Hevosellekii piti antaa suurusta ja sika piti syöttää. Kanat lasettii yöpuult kartanolle, ne löysiit sielt ain jotakii nokittavvaa. Sit vast kerettii syömää murkinaa ja juomaa sikuril höystettyy aamukohvii. Siin kohvii juuves perree kans rimetsittii, jot mitä kaikkee pitäis tään päivä aikaan keritä tehhä.

Joku vantteramp talo lapsist läks ajamaa lehmii kylä kujasii myöte Taipalo metsälaitumelle. Eihä niitä tarvint saattaa ko metsä laitaa ast, kyl ne siint osasiit itsepasijaa lähtee peremmälle metsää syötävää hamuilemmaa. Kaik kujaset ja pellolaijat ol aijattu, nii jottei kenekää karja pääst viljelyksille pahojaa tekemää.

Väännettii käsivoimil

Sellaset miehet, kel ei olt koton tarpeeks töitä, läksiit naapurkyllää Summalle vallitöihi. A sielt ko näät sai rahhaa. Sinne kymmenä kilometri päähä ol polkupyörä kans aamul lähettävä jo koht kuuve jälest, jot kerkis seitsemäks työmaalle. Siel käi työs mone kylä miehii, ko petonist valettii punkkerii ja korsuloi. Kivelohkareist tehtii tankkiesteeks kilometrikaupal sellasta aitaa, jot niiko neljä kivvee rinnatuste pari metri pääs toisistaa. Sillo ko ei konehii olt, ni raskaatkii työt väännettii käsivoimil.

Aamul ko näytti silt, jot tulloo poutapäivä, ni mones talos ihmiset läksiit heinä tekkoo. Heinä pit niittää aamul jo enne murkinaa; sillo ko maas ol viel kastetta, se män sutjakast poikki. Aamupuolel lapset käsettii kitkemää kasvimaata ja harventammaa porkkanapenkit, iltapuolel hyökii saivat tulla heinäpellolle haravoimaa ja minkä mitäkii tekemää. Jos ei muuta, ni suuremmil lapsil ol ain vakituine työ pienempii perrää katsomine.

A vot, ko se vari kohvi maistu hyvält

Puolpäiväse jälkee koko pere käi panemaa aamul kaaettuu luokoo seipäille. Aluks lyötii rautakangel maaha reikä. Siihe pantii heinäseiväs pystyy ja alimaine palikka reikää. Sit hankomies mätti seipäälle heinii ja kannattimiks pantii välil palikat reikii. Sitä mukkaa naiset haravoivat koko saralt karisteet pois. Iltapuole kohvi ol mone uottelema asia. Emäntä toi kohvit pellolle, jos ei olt pitkä matka. A vot, ko se vari kohvi maistu hyvält siel ulkoilmas. Siin viel vähä huilattii, mut sit tehtii sen päivä heinävuitti pois.

Lehmät tulliit illasuus porti taakse uottelemmaa kottii pääsyy. Se ol aika metkaa, jot mite ne osasiit tulla illal kottii hyvi sammaa aikaa. Koton ne päästettii tarhaa ja siin lypsettii, mut jonku piti tulla otelemmaa niist kärpäsii, ko muute ne ois potkineet lypsyraenna nuri. Lapsii kuulu viel illal kantaa kaivost vettä sissää ja täyttää puuloota. Iltase jälkee jäi sit aikaa vaik käyvä uimas, jos ol olt oikee vari päivä.

Illal lämmitettii sauna

Lauvantak ol muute niiko muutkii aret, mut illal lämmitettii sauna. Siel kaik nuortuit, ko löylys vasta kans itsijää ropsuttelliit. Riijuuikäset nuoret pyrkiit ensimäiseks saunaa, ko höil ol mieles tantsuloihe mänö. Pojat panniit päällee keltase paija; se ol sillo muotii ja sitä sanottii riemupaijaks.

Joulukuu viijeis päivä vuon 1939 ol Siprola ja Viuhkola viimine päivä. Jokahine talo poltettii. Miekii sitä loimuu Summalt katseli ja sillo tuntu, jot kaik loppu siihe paikkaa.

Onni Valtonen

 

YH:n aikaa Siprolan ja Viuhkolan kylissä 1939

Suomen armeija saatettiin liikekannalle syksyllä -39 peitenimellä YH (ylimääräiset kertausharjoitukset). Muistan sunnuntaiaamun lokakuun puolivälissä, jolloin katselimme sisareni kanssa ikkunasta, kun sotilaiden rivistö marssi Hopialan suunnasta kylään. Noin 200 miestä, jotka kuuluivat JR 11:n III ptl 9. komppaniaan, "valloitti" Siprolan ja Viuhkolan kylät majoittumalla taloihin. Kaksi sotilasta oli yöllä käynyt tiedottamassa isälleni sotilaiden tulosta kehottaen varautumaan 40 miehen majoittamiseen.

Kirjoituskone rätisi

Raivasimme huonekalut syrjään ja vastaanotimme joukkueen verran miehiä. Kuin silakat pannulle he asettuivat lattialle lepäämään marssin rasituksista. Puolen päivän aikaan lepo keskeytyi, kun miehet määrättiin toisiin taloihin ja upseerit sekä komppanian toimisto sijoittuivat kotiini. Toimistokamarissa asuivat ja työskentelivät komppanian vääpeli, kersantti Vesterinen ja kirjuri, korpraali Paajanen.

Aamusta iltaan kuului kamarista kirjoituskoneen rätinä, kun touhukas kirjuri valmisti sotilaista kortistoja ja luetteloita. Kenttäpuhelimeen hän vastasi peitenimellä "ylkä", myöhemmin "naakka", ja saatuaan kirjeen valmiiksi hänen vakiokäskynsä kuului: "Päivystäjä, mene sassiin hakeen yks kaunis lähetti tänne!" Toimitusjoukkue (lähetit) oli sijoitettu lähinaapuriimme ja sieltä lähti asialle joko Valkas, Kuusisaari, Lindholm tai Lahtinen. Joukkueen johtaja, kersantti Aro toimi usein kirjurin apulaisena toimistossa.

Kodissani asuivat upseerit

Tarkkailin kiinnostuneena sotilaiden elämää ja varsin pian opin tuntemaan heitä nimeltä kuten kotiini majoittuneet upseerit: komppanian päällikkö, luutnantti Hellman sekä vänrikit Peitsalo ja Kaisla. Aluksi meillä majailivat myös luutnantit Kukkonen ja Arra, mutta pian he saivat siirron muualle ja tilalle tulivat vänrikit Suomalainen ja Johansson. Hille Kaisla, metsänhoitaja, harrasti siviilissä miekkailua. Kalervo Peitsalo oli koulutukseltaan lakimies, hän ratkoi upseereiden kinasteluja toteamalla mitä laki asiasta sanoo. Hellman oli hiljainen, vakavailmeinen mies. Kuunneltuamme taas kerran yhdessä kylän miesten kanssa radion uutisisia neuvotteluista Moskovassa joku lausui mieltä askarruttaneen kysymyksen: "Mites mei sit oikee käyp, jos täst nyt sota tulloo?" Luutnantti Hellman antoi siihen lyhyen ja asiallisen vastauksen: "Teidät kuljetetaan pois sotatoimialueelta." Kuten sitten tapahtuikin.

Kotini viiden hengen perhe-elämä mukautui sotilaiden elämään. Yhteistoiminta kukoisti erityisesti talon keittiössä, joka sijaitsi upseereiden asunnon ja toimistokamarin välissä. Onneksi se ei ollut ihan pieni huone, sillä siinä toimi ympärivuorokautinen aliupseeripäivystys ja siinä vastaanotettiin komppanian sekä tuleva että lähtevä posti. Toimistossa asioivat miehet pysähtyivät mielellään keittiöön juomaan kupin kahvia kanttiinissa, jonka äitini oli ollut suorastaan pakko perustaa kahvin suuren kysynnän vuoksi. Siinä tapahtuivat myös perheen omat päivittäiset ruoanvalmistus- ja ruokailutoiminnat ja pitipä upseereiden sotilaspalvelija, sotamies Karppinenkin sitä tukikohtanaan. En muista, että kukaan olisi erityisemmin tuskitellut hankaluuksia, joita tietysti oli.

Koulut sotilaiden käyttöön

Kylien asukkat toimivat totutulla tavallaan ja miehet kävivät työpaikoissaan, mutta lasten koulunkäynti oli keskeytetty, sillä koulutalot tarvittiin sotilaiden käyttöön. He pitivät päivisin harjoituksia ja varustivat Hopialanharjulla Mannerheim-linjasta eteentyönnettyä tukikohtaa. Myöhäissyksyn päivä oli lyhyt ja iltaisin talojen ikkunat oli pimennetty. Iltalomalle ei kenenkään mieli tehnyt, sillä kylissä ei ollut yhteistä kokoontumistilaa.

Lokakuu vaihtui marraskuuksi, muutamat sotilaat pääsivät käymään kotilomallakin, mutta YH:n aika ei osoittanut toivottuja päättymisen merkkejä. Palvelusohjelman vastapainoksi kaivattiin virkistävää toimintaa, mutta siihen nälkään kotikylämme ei kyennyt tarjoamaan vierailleen kuin enintään radion muutamassa talossa kuunneltavaksi. Kerran sotilaat itse järjestivät ohjelmallisen iltaman Kaukjärven VPK:n talolla ja kutsuivat sinne myös kyläläisiä. Olin silloin liian nuori päästäkseni mukaan, mutta siellä esitetystä läheteistä kertovasta kronikasta on joitakin paloja tarttunut muistiini:

Valkas kiroo tavan takaa: (Valkas hoiti komppanianpäällikön ratsua)
taasko lähetit ne makaa?
Hoidan polkupyörät,ratsut,
Toiset makaa, pitkät, paksut. (Kuusisaari oli pitkä ja Lahtinen paksu)
----------
Valkas tanssii taitavasti,
usein vaikka aamuun asti.

Pyöreäks kuin voipulla
alkaa meidän Aro tulla.
---------
Lihavaks en tulekaan!
Aro kinaa vastaan vaan.

Sotilaallista kohtelua sai isäkin

Sotilaat herätettiin aamulla klo 6.00. Eräänä sateisena arkiaamuna upseerit vitkastelivat ylösnousussaan. Niinpä keittiön puolella päivystävä alikersantti huolestui, raotti hiljaa ovea ja sanoi: "Herrat upseerit, nouskaa, kello on jo kohta puoli seitsemän!"

Vahingossa isänikin sai osakseen sotilaallista kohtelua. Siihen huoneeseen, jossa me talonväki nukuimme, oli käynti vain upseerien asuttaman tupahuoneen kautta. Kun isäni aamulla herättyään avasi oven keittiöön, kapsahti päivystäjäalikersantti asentoon ja alkoi tehdä ilmoitusta. Hän näet luuli jonkun upseereista kohtaavansa.

Soppaa ja Sanaa

Ruokaa komppanialle valmistettiin naapurimme Marjomaan pihassa sijainneessa kenttäkeittiössä. Sen ympärillä hääräilivät sotamiehet Holkeri ja Alanko. Joukkueiden varajohtajat huolehtivat miestensä asioista toimistossa tuoden samalla lähtevää ja vieden saapunutta postia majapaikkoihin. "Porvoo, Kerkkoo" on jäänyt muistiini monen lähtevän kirjeen osoitteena.

Muutaman kerran komppania järjestäytyi iltahartauteen Viuhkolan kylätielle kotini edustalle. Paikalle marssittiin joukkueittain suljetussa järjestyksessä, ilmoitukset päivystäjälle ja edelleen komppanian päällikölle. Lakki - päästä! Lepo! "Jumala ompi linnamme..." lauloivat sotilaiden kera myös muut mukanaolevat. Reserviläinen Hokkanen sai käskyn puhua. "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme..." apostoli Paavalin sanoin hän kertoi itse raskaan tulomarssin aikana ajatelleensa. Helluntaiseurakunnan saarnamiehenä Hokkanen ei sanoissaan takerrellut. Hartaus päättyi sotilaallisiin komentosanoihin.

Sodan alku merkitsi lähtöä

Sota alkoi torstaina 30.11.-39. Rajan suunnasta kuului jyminää ja lentokoneita lenteli ilmassa tavallista enemmän. Saimme tiedon, että naisten, lasten ja vanhusten tuli olla valmiina lähtöön seuraavana päivänä klo 15.00. Kolmen päivän muona, kaksi alusvaatekertaa ja lämmintä ylle annettiin lähtijöille ohjeeksi. Muuta tavaraa sai ottaa mukaan sen, mitä kukin käsissään kantoi. Teimme lähtövalmisteluja alakuloisissa tunnelmissa. Koti on nyt pakko jättää joksikin ajaksi, mutta me tulemme vielä takaisin, uskottiin. Viimeisinä toiminaan äitini paistoi leipätaikinan. Sain kolme ruislimppua selässäni kannettavaksi, yksi jäi isälle ja yksi vääpeli Vesteriselle. Äitini pakkasi vielä muuta evästä ja pikkutavaroita vaneriaskiin sekä vaatenyytit itselleen, minulle ja sisarelleni.

Isäni jäi karjaa ohjailemaan ja molemmat veljeni olivat jo armeijan palveluksessa. Hyvästelyihin sotilaiden kanssa ei paljon aikaa liiennyt, sitä paitsi heillä oli omat kiireensä: samaan aikaan kun me painoimme kotiovet kiinni, he muuttivat metsän suojaan telttamajoitukseen. Iltauutisten jälkeen väkeä kuljettaneet autot jurrasivat mäkeä ylös Hopialanharjulle, samaan suuntaan, josta sotilaat olivat kylään saapuneet. YH:n aika päättyi tavalla, jota kukaan ei ollut toivonut. Satoi lunta, alkoi Talvisodan talvi.

Peitsalon valokuvakansio

Olin seurannut sotilaiden elämää suurella mielenkiinnolla 13-vuotiaan pojan silmin ja korvin. Muistan monet miehet vieläkin nimeltä, eritoten kotonani asuneet upseerit. Kuten olen kertonut, vänrikki - myöhemmin luutnantti - Kalervo Peitsalo oli yksi heistä. Olen syksyllä v. 2004 saanut yhteyden hänen poikaansa Jorma Peitsaloon Helsingissä ja saanut tutustua hänen isänsä valokuvakansioon, jossa on YH:n aikana Siprolassa ja Viuhkolassa otettuja valokuvia. Olen myös saanut luvan julkaista ko. kuvia sopivissa yhteyksissä ja lainata niihin liittyviä alkuperäisiä tekstejä. Lämmin kiitos Teille, Jorma Peitsalo. Kuvat teksteineen kertovat menettämämme kotiseudun erään ajanjakson arvokasta paikallishistoriaa.


Väinö Valtonen


Peitsalon päiväkirjan kuvia teksteineen

Kävinpä minäkin silloin tällöin saunassa - siinä Fredrik Valtosen pikkuruisessa saunassa, joka aluksi oli hatara kuin pärekori, mutta josta perusteellisen korjauksen jälkeen tuli varsin kuuma paikka. Arvattavasti olen nytkin saunaan menossa, koskapa vihtakin on kourassani. Pihan perällä olevat valkoiset täplät ovat kanoja. Mahdettiinkohan nekin lopulta syödä? Kuva on otettu Valtosen pihassa.
Mikki-kisu oli hyvä ystävämme YH:n aikana. Sodan alettua sekin rassukka oli surmattava. Kuvassa vänr. Peitsalo ja luutn. Kukkonen.
9./ JR 11:n upseerit majoituspaikassaan Siprolassa (=Viuhkola) YH:n aikana noin viikkoa ennen sodan puhkeamista. Tämäkin rakennus paloi sodan ensi päivinä poroksi ja mukana paloi mm. osa minun kamppeistani, koska en ollut niitä huoltamassa, vaan - sairaalassa. Otaksuttavasti Schmittenin huvila lammen sillan suunnasta kuvattuna.
1. joukkueen miehiä "ojennusta ottamassa". Komppanianpäällikkö Hellman ja joukkueenjohtaja Kaisla suunnittelevat hyökkäysvaunuesteen sijoituspaikkaa Hatjalahdenjärven ja Siprolan väliseen maastoon. Kuva YH:n ajoilta Valtosen tuvassa. Kaisla kaatui noin viikkoa ennen talvisodan päättymistä.
1. joukkueen miehiä on tässäkin kuvassa. Äärimmäisenä vasemmalla Halmela, joka haavoittui kuolettavasti Turkinsaaressa ja äärimmäisenä oikealla Kanerva, joka yritti auttaa Halmelaa, mutta haavoittui myös itse. Samoja miehiä kuin yllä, tällä kerralla tutkimassa onko vaatteissa kutsumattomia vieraita. Taisi jo joillakin olla.
2. 9./JR 11:n päällystö sodan alussa. Kuva on otettu YH:n aikana Kuolemajärven Siprolassa (=Viuhkola) Valtosen talon edustalla. Talossa oli komppanian toimisto ja komppanian upseerien majoitus.
Henkilöt vasemmalta oikealle: res.luutn. E. Hellman (komppanian päällikkö, siirtyi sodan alkuaikoina rykmentin esikuntaan ja haavoittui sodan loppuaikoina); res.vänr. Suomalainen; minä (haavoituin viimeisenä sotapäivänä); res. vänr. Hille Kaisla (kaatui maaliskuun 2. päivänä Turkinsaaressa); vänrikki Johansson (myöhemmin 7. komppanian päällikkönä, haavoittui helmikuun puolivälissä ja kaatui jatkosodassa).
 9./JR 11:n ensimmäisen joukkueen (minun joukkueeni) iltapuhteita YH:n aikana Mellolassa (=Mellanen). Lähinnä pöydän ympärillä (istumassa) vasemmalta oikealle: Karsto, Peltonen, Salonen ja Heikkilä. Seisomassa mm. Lehtiluoto (viiksiniekka).
Res.vänrikki Kaisla ja res. luutn. Kukkonen keskustelussa Valtosen portailla YH:n aikana. Kukkonen siirtyi vähän ennen sotaa suojajoukkoihin. Kaukjärven pohjoispäässä oli Ryysysillan vartiopaikka. Sillan - se johti Summajoen yli - vartiointi kuului 9./ JR 11:lle. Kuvassa lepovuorossa olevat vartiomiehet vartiotuvassaan (todennäköisesti Schmittenin huvilassa).
1. joukkueen miehiä "tekeytymässä tykö" Mellolan (=Mellasen) emännälle ja tyttärelle. Kuvassa mm. Jousivaara, Tuominen (haavoittui vaikeasti jo sodan alussa), Kanerva (haavoittui Turkinsaaressa maaliskuussa) ja Martti Pinn (haavoittui viimeisenä sotapäivänä). YH:n aikaa ei suinkaan vietetty murehtimalla eikä alakuloisina. Kuviteltiin koko YH:ta lyhytaikaiseksi "välipalaksi", jonka jälkeen päästäisiin taas kotipuoleen. Mukavasti tapettiin syksyisiä iltoja majoituspaikoissa, kilpailtiin tiedoissa, taidoissa ja väkevyydessä. Kuvassa eräs voimakilpailu, jota majapaikan isäntäkin silmä kovana tarkkaa.
YH:n pääasiallisimpana työnä oli "Mannerheim-linjan" rakentaminen. Kuva on Hopialan metsästä, paalujentekopaikalta. Näille seutuville rakenteli sittemmin iivana korsujaan ja tykistöasemiaan. Ja meikäläinen tykistö pudotteli ammuksiansa… Lentokoneita! Tällä kerralla ehkä kuitenkin vielä omia, sillä kuva on otettu noin viikkoa ennen sotaa. Hellman tähystelee kiikarilla. Keskellä Kaisla ja oikealla Suomalainen. Kuvassa näkyvät kahdeksan rakennusta olivat kymmenkunta päivää myöhemmin kaikki tuhkana. Ja joulukuun 12. päivänä tiedotti Leningradin sotilaspiirin esikunta: "--- Samoin ovat seudut Siprola ja Muurila Viipurin suunnalla joutuneet joukkojemme käsiin".
Väinö Valtosen lisäys: Kuva on kotini pihapiiristä, oikealla näkyy osa asuin- ja vasemmalla ulkorakennuksesta. Keskellä Nikolai Valtosen talo, jossa majaili toimitusjoukkue. Taempana vas. Juntusen ja kauempana oikealla Luukkosen talot.
Puhtaana koetettiin pitää myös hipiätä. Saunassa käytiin ahkerasti ja löylyä otettiin lujasti. Kuvassa saunan lämmitystä. Kuolemajärven saunat eivät olleet suuruudella pilattuja, mutta sitä pikemmin ne sitten myös lämpenivät - ja kylmenivät… Ryysynsillalla vartiovuorossa korpraali Räsänen.

1. joukkue järjestäytynyt täysvarustuksessa valokuvausta varten. Toisessa rivissä karttalaukkuineen joukkueen varajohtaja kers. Peltonen.
Res.vänr. Eklöf johti 1. joukkuetta sodan alkuaikoina, osittain sitä johti myös kers. Lampinen. Kuvassa Eklöf äärimmäisenä vasemmalla. Eklöf haavoittui joulukuun 23. päivänä, mutta ehti vielä myöhemmin sotaan mukaan.