Mikael Agricola Kuolemajärvellä

Näillä sivuilla kerromme Mikael Agricolan ja Kuolemajärven välisistä yhteyksistä. Tällä sivulla on myös Kuolemajärveläinen- lehdessä julkaistuja artikkkeleita aiheesta.

Kuolemajärveläiset kokoontuivat Kyrönniemessä
ja Viipurissa Agricola-juhlaan

Kolme linja-autollista kuolemajärveläisiä ja lisäksi bussilasti kutsuvieraita ja väkeä Tampereelta osallistui lauantaina kesäkuun yhdeksäntenä suomalais-venäläiseen päätapahtumaan Venäjän puolella.
Mikael Agricolan kuolinpaikalla olevalle muistopatsaalle laskettiin juhlavuoden valtuuskunnan, Primorskin kaupungin, Kuolemajärvi säätiön, Inkerin kirkon ja akateemikko Vladimir Smirnovin kukkalaitteet.

Kuolemajärveläisten seppeleen laskivat Arvi Akkanen ja Ossi Muurinen. Ministeri Jaakko Numminen ja tohtori Juri Ogloblin kekustelevat tulkin välityksellä.

Lyhyen juhlahetken avasi Primorskin kaupunginjohtaja toivottaen vieraat tervetulleeksi. Tervehdys täällä.Arkipiispa Jukka Paarma kertasi puheenvuorossaan Agricolan elämäntyötä. Puhe löytyy täältä. Ministeri Jaakko Numminen kertoi muistomerkin ensimmäisestä ja toisesta pystytyksestä, joka tapahtui sadan vuoden välein vuoina 1900 ja 2000. Puhe kokonaisuudessaan täällä.

Tilaisuudessa laulettiin Agricolan virsi 420. Arkkipiispa Jukka Paarma ojensi muistomerkkiä ja pirttimuseota hoitaneelle Juri Ogloblinille Simo Heinisen kirjoittaman Agricolan elämäkerran. Kiitospuhe täällä.

Pääjuhla Viipurissa

Viipurin teatteriaukiolla pidettiin suomalais-venäläinen pääjuhla. Juhlan avasi arkkipiispa Jukka Paarma korostaen oman kielen merkitystä niin sivistyksen kuin hengellisen elämän kannalta.

Arkkipiispa Jukka Paarma, Viipurin piirin johtaja Georgy A Poryadin ja ylijohtaja Riitta Kaivosoja puhuivat Viipurin juhlassa.

Venäjän valtiovallan tervehdyksen esitti Viipurin piirin johtaja Georgy A Poryadin. Hän kertoi viipurilaisten arvostavan Agricolan elämäntyötä. Hän muistutti sitä, että Agricola valitsi itselleen nimen Viipurissa, sai koulutusta kaupungissa, kuoli lähellä Koivistoa ja sai hautapaikan Viipurista.

FT Kari Tarkiainen keskittyi juhlapuheessaan Agricolaan rauhantekijänä. Hän toi esiin uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia Agricolan viimeiseksi jääneestä matkasta Moskovaan ja Novgorodiin. Puhe on kokonaisuudessaan täällä.

Tilaisuudessa esitti Suomen valtiovallan tervehdyksen ylijohtaja Riitta Kaivosoja. Hän kertoi juhlavuoden tavoitteista ja saavutetuista tuloksista sekä kotimaassa että ulkomailla.

Tervehdyksen esittivät myös juhlavuoden pääsihteeri Ossi Tuusvuori, Pietarin pääkonsulaatin edustajana Leena Liski, Pernajan kunta ja seurakunta sekä Koiviston kaupunki ja Inkerin kirkko.

Korkeatasoisesta musiikkiohjelmasta vastasivat Duo Omnibus, Vappu Helasvuo ja Antto Vanhala, viipurilainen Katinka-Gajarda yhtye sekä tamperelainen Etemitas-kuoro. Näyttelijä Kari Hiltunen esitti Agricolan monologin.

Aika ennen meitä -kirja paikallisille asukkaille

Kuolemajärvi säätiön vuoden suurhanke pitäjän vaiheista paikallisille nykyasukkaille kertovan kirjan toteutus huipentui Viipurin juhlassa, jossa kirjan kirjoittaja Seppo Pirhonen luovutti ensimmäiset kappaleet Koiviston, venäläisittäin, Primorskin edustajille.

Kirjan Vremena do nas luovutti Seppo Pirhonen Koiviston kaupungin edustajille.

Kirja Vremena do nas kertoo Kuolemajärven vaiheista eri aikoina vuoteen 1944. Kirjasta on paikallisia kouluja, kirjastoja ja asukkaita varten venäjänkielinen painos. Kirjasta on myös suomenkielinen versio. Seppo Pirhosen luovutuspuhe on täällä.

Kari Tarkiainen AGRICOLA - RAUHANTEKIJÄ Juhlapuhe Viipurin Agricola-juhlassa 9.6.2007

Vietämme tänä vuonna Suomessa Mikael Agricolan 450-vuotisjuhlaa. Hänhän kuoli Kyrönniemessä, huhtikuun 9. päivänä vuonna 1557 paluumatkalla rauhanneuvotteluista Moskovassa ja Novgorodissa. On siksi luonnollista kysyä, mikä Agricolan osuus rauhan solmimisessa Ruotsin ja Venäjän välillä oikein oli.
Simo Heininen käyttää uudessa, hienossa elämäkerrassaan Mikael Agricolasta sanoja "suunnattoman oppinut mies". Hän vertaa myös Agricolaa Erasmus Rotterdamilaiseen, Euroopan renessanssiajan loistavimpaan humanistiin, ja myös Martti Lutheriin, voimakkaaseen reformaattoriin, joka järisytti kirkon perustaa vaatimalla Jumalan sanan esittämistä kansalle puhdistetussa muodossa. Tällainen mies Agricola todella oli, tosin siinä mittakaavassa, joka oli Suomessa mahdollinen. Mutta hän oli myös jotakin sellaista, minkä vaikutus jatkuu Suomessa vielä tänäänkin. Hän loi teoksissaan suomen kirjakielen. Ilman Agricolaa suomen kieli ei olisi sellainen ilmeikäs kulttuurikieli kuin se tänään on, vaan ehkä joissain syrjäkylissä puhuttu kansankieli, sellainen kuin esimerkiksi iirin kieli on Irlannissa.

Mutta voidaanko Agricolan ansioihin lisätä myös rauhan solmiminen, oliko hän todella rauhantekijä? Tätä uutta piirrettä Agricola-kuvassa on juuri tänä juhlavuonna korostettu. Siinä kuvaelmassa, joka esitettiin Turun konserttitalossa Agricolan päivänä eli huhtikuun 9. päivänä, rauhantekemisen linja oli vedetty Agricolasta nykypäivän rauhanturvaajiin niillä maailman eri kolkilla, joilla riehuu sota ja terrorismi. Onko tämä oikein? Mitä oikein tiedämme Moskovassa ja Novgorodissa vuonna 1557 solmitusta rauhasta?

Luulen, että yksi syy Agricolan käsittämiseen rauhan mieheksi oli hänen ammattinsa, papin ja piispan tehtävä. Oppinutta Raamatunkääntäjää on vaikea kuvitella sodanlietsojaksi. Mutta maailma tuntee myös sotaisia pappeja, ja uskonnot ovat välillä käyneet kiivaitakin sotia toisiaan vastaan. Agricola ei ollut rauhantekijä vain hengellisen asemansa vuoksi. Hän oli rauhan mies siksi, että hän todella tiesi, miten hirvittävä onnettomuus sota on ennen kaikkea siviiliväestölle. Hän oli aikaisemminkin ottanut vahvasti kantaa kansan kärsimysten lievittämiseksi, esimerkiksi kuvatessaan Suomessa vuonna 1551 vallinnutta nälänhätää. Sotaa vastaan hän otti vieläkin jyrkemmän kannan.

Mikael Agricola oli Turun piispan ominaisuudessa, ollessaan tarkastusmatkalla Pohjanmaan seurakunnissa, nähnyt omin silmin syksyllä 1556 käynnissä olevan sodan hävityksiä. Hän oli myös perehtynyt siihen, mitä täällä Karjalan kannaksella oli tuon sodan aikana tapahtunut, sillä Ruotsin lähetystön maaliskuun 10. päivänä 1557 kirjoittamaan kirjeeseen sisältyy kokonainen luettelo noista kauheuksista. Kirjelmä tulkittiin Iivana Julmalle venäjäksi maaliskuun 13. päivänä pidetyllä audienssilla, aivan sanasta sanaan tarkasti, eikä kukaan esittänyt mitään vastalauseita luultavasti Agricolan tietoihin perustuvan kuvauksen johdosta, vaikka se oli Venäjälle raskauttava. Kaikki ymmärsivät, että rauha oli todella saatava aikaan.

Mutta rauhan teon edellytyksenä ei vuonna 1557 suinkaan ollut pelkkä rauhanhalu sinänsä molempien osapuolien taholla. Rauhan syynä oli sodankäynnin ajautuminen umpikujaan, sillä kumpikaan puoli ei ollut saanut toisesta yliotetta. Rajaa ei voitu siirtää mihinkään suuntaan. Tässä tilanteessa rauhan teko oli melko luonnollinen asia. Kiista siirrettiin neuvotteluissa sodankäynnin tasolta diplomaattisen väittelyn tasolle, ja kumpikin osapuoli halusi osoittaa neuvottelupöydän ääressä olevansa toista terävämpi. Monet sodathan on todella voitettu enemmän rauhanneuvotteluissa kuin taistelukentillä. Suuressa väittelyssä Venäjän edustajat korostivat, arvatenkin Iivana Julman käskystä, tsaarinsa korkeaa syntyperää. Hän oli Rooman keisareiden jälkeläinen ja syntynyt valtaistuimelleen, paljon ylhäisempi kuin Ruotsin kuningas, joka oli alhaista syntyperää ja tehtäväänsä kansan valitsema. Silloin Ruotsin edustajat - joko arkkipiispa Laurentius Petri tai sitten Agricola - vetivät esiin Raamatun ja osoittivat sen avulla, että kaikki Israelin kuninkaat olivat juuri olleet kansan valitsemia. Tämä taitava vastaveto johti siihen, ettei Ruotsin kuningasta Kustaa Vaasaa moitittu alhaissyntyiseksi tai pelkäksi vaalikuninkaaksi itse rauhansopimuksessa. Kustaa Vaasakin saattoi siis olla tyytyväinen neuvottelijoihinsa ja vahvistaa ristinsuutelulla rauhan.

Vaikka maa sai rauhan, oli neuvottelumatka Mikael Agricolalle itselleen kohtalokas. Piispa oli lähtenyt vaikealle matkalleen, vaikka hänen terveytensä oli ollut huono. Hän kuoli istuessaan reessä, joka oli juuri liukunut rajan yli Suomen puolelle, joko täällä Kyrönniemellä tai sitten hiukan etelämpänä tällä samalla rannikolla Seivästöllä, kuten lähetystön sihteerin tekemä raportti väittää. Kyrönniemi on kyllä luultavampi kuolinpaikka, koska tämän paikannimen mainitsee kaksi varhaista lähdettä, arkkipiispan kappalaisen pitämä itinerarium ja Paavali Juustenin kronikka. Kuoleman syy oli varmasti ylirasitus. Lähetystö oli kulkenut - viedäkseen rauhansanoman kotiin niin nopeasti kuin mahdollista - kahdeksantoista päivän matkan Moskovan ja Novgorodin välillä kuudessa vuorokaudessa, yöpymättä kertaakaan lämpimän katon alla.

Agricolasta kirjoitettu latinankielinen muistoruno sanoo humanismin kukkaiskielellä, että Kohtalotterat katkaisivat uskonpuhdistajamme elämän langat. Hänen kuolemansa kylmänä kevättalven päivänä reessään heti, kun kotimaalle oli saavuttu, oli kuin kohtalon käsky tai Jumalan tahto. Hän oli todellakin tehnyt tehtävänsä kaikissa suhteissa, enemmänkin kuin voi vaatia. Hän oli suomentanut pyhät kirjat, taitavammin ja huolellisemmin kuin kukaan muu, luonut kirjoitetun kielen, toteuttanut uskonpuhdistuksen, hallinnut hiippakuntaansa ja lopulta saanut rauhankin aikaan kahden sotaisan monarkin välille. Hänellä ei enää ollut paljonkaan tehtävää, joka olisi voinut olla noiden aikaisempien tekojen veroista. Muut saattoivat jatkaa pitkin niitä latuja, jotka hän oli avannut. Muistoruno jatkaa, että Agricola kuoli niin äkillisesti, ettei hän ehtinyt edes laatia mitään jälkisäädöstä. Hänen testamenttinaan olivat siksi ne kirjat, jotka hän oli kirjoittanut Suomen kansalle. Kauniimmin voi asian tuskin ilmaista.
_____________________________________________________________

Suomalais-venäläinen Mikael Agricolan muistojuhla Viipurissa 9.6.2007 Aika ennen meitä -kirjan julkistaminen Seppo Pirhonen, Kuolemajärvi -säätiö

Hyvät kuulijat!

Olette varmaan joskus ihmetelleet luonnossa kulkiessanne siellä olevia rakennusten kivijalkoja, metsän keskellä kukkivia omenapuita ja marjapensaita. Joillakin paikoilla on asuintalojen, eläinsuojien ja kellarien jäänteitä. Mistä ne kertovat? Keitä täällä on asunut ennen meitä?

Varsinkin kesäisin täällä liikkuu paljon suomalaisia turisteja. Osa heistä on aika iäkkäitä ja osa nuoria. Miksi ihmeessä he kulkevat täällä? Mitä he etsivät niiltä paikoilta, joilla te nyt asutte ja myös keskeltä nyt asumattomia paikkoja tiettömien taipaleiden takaa?

Tässä lyhyessä teoksessa kerromme siitä ajasta, kun tällä teidän nykyisellä kotiseudullanne asui suomalaisia. Monet teistä paikallisista asukkaista ja paikallishallinnon edustajista ovat pyytäneet meiltä tietoa alueen suomalaisista vaiheista.

Nykyiset täällä olevat asukkaat ovat suhtautuneet ystävällisesti täällä käyneisiin entisiä kotipaikkojaan katsomaan tulleisiin Suomen karjalaisiin. Monet ovat ystävystyneet ja odottavat toistensa näkemistä. Venäläiseen tapaan pöytä on laitettu koreaksi. Usein ei ole ollut edes yhteistä kieltä. Sana sieltä toinen täältä on riittänyt. Joskus on voitu käyttää tulkkia ja on tutustuttu paremmin.

Suomessa on sanonta: "Joka ei tunne historiaa, ei ymmärrä nykypäivää." Täällä Karjalan kannaksella on ollut erilaisia vallanpitäjiä kautta vuosisatojen, novgorodilaisia, ruotsalaisia venäläisiä ja suomalaisia. Vuoteen 1939 näillä alueilla asui kuitenkin kaiken aikaa suomalaisia. Vuosien 1939-1944 sodat hävittivät paljon suomalaista rakennuskantaa. Tilalle tullut neuvostojärjestelmä oli toisenlainen yhteiskuntajärjestelmä kuin täällä oli aiemmin ollut.

Toivottavasti tämä kirjanen auttaa lukijoita tutustumaan tämän alueen historiaan. Kannattaa muistuttaa myös siitä, että käsitykset menneestä poikkeavat sen mukaan, ketkä historiaa tutkivat ja kirjoittavat sekä milloin historiaa kirjoitetaan. Niinpä suomalainen, neuvostoliittolainen tai venäläinen historia voivat olla erilaisia. Joskus tavallisen kansalaisen näkemys ja kokemus voi olla erilainen kuin vallanpitäjän.

Toivottavasti tämä kirjanen samalla tuo meitä lähemmäksi toisiamme. Kansainvälistyvässä maailmassa on hyvä tuntea naapurinsa. Kirjasen on kustantanut Kuolemajärvi-säätiö, joka vaali täällä ennen asuneiden karjalaisten kotiseudun muistoa ja kulttuuria. Taloudellisesti hanketta on tukenut Mikael Agricolan juhlavuoden hanke. Tekstin venäjäksi on kääntänyt Ljudmila Volosatova.

Pyydän teitä vastaanottamaan kirjasemme koulujen ja kirjastojen käyttöön ensisijaisesti entisen Kuolemajärven (Krasnaja Dolinan) alueella Koiviston, Primorskin kaupungissa. Toivon kirjasen herättävän mielenkiintoa suomalaisaikaan ja myös Mikael Agricolan elämäntyöhön.

 

_____________________________________________________________

Arkkipiispa Jukka Paarman puhe Kuolemajärven Kyrönniemessä 9.6.2007

Hyvät kuulijat!

Silloin, kun me kokoonnumme vanhempiemme tai isovanhempiemme haudalle, me muistamme ja muistelemme, mitä hyvää me olemme heiltä saaneet ja oppineet. Tänään seisomme Mikael Agricolan muistokiven äärellä. Emme kuitenkaan ole haudan äärellä. Hänen hautansa on Viipurissa, vaikka emme tiedä tarkalleen missä siellä. Täällä, tällä seudulla, päättyi Mikael Agricolan mainen matka. Tämä muistokivi kertoo hänen elämäntyöstään ja sen merkityksestä meille.

Ensimmäisenä ajattelemme tietysti sitä pitkää ja vaivalloista rauhanneuvottelumatkaa, jolta hän oli palaamassa. Hän oli rauhantekijä ja siinä työssä kulutti voimansa niin, että elämä päättyi inhimillisesti katsoen liian varhain alle viidenkymmenen vuoden iässä.

Sitä ennen hän oli ehtinyt tehdä mittavan ja merkittävän elämäntyönsä. Suomen kirjakielen ja kirjallisuuden isänä me häntä tänä juhlavuonna erityisesti muistamme. Tällä elämäntyöllään hän rakensi pohjaa suomalaisen sivistyksen ja suomalaisen identiteetin hyväksi.

Hänen elämäntyönsä ja merkityksensä ei ollut tärkeä vain suomalaisille. Myös muitten kansojen, naapurikansojen ja kuten erityisesti täällä, näissä juhlissa, ajattelemme venäläisten ja suomalaisten yhteiselle historialle ja identiteetille, on Agricolan elämäntyöllä merkitystä.

Agricolan suuri näky hänen elämässään, oli näky siitä, että Jumalan sana oli saatettava kaikille ihmisille heidän omalla kielellään. Se mitä Kyrilios ja Metodius tekivät aikanaan slaavilaisen kansanosan hyväksi, sitä Agricola teki suomalaisten ja suomensukuisten kansojen hyväksi. Jumalan sana oli saatettava kaikille ihmisille ymmärrettäväksi ja läheiseksi.

Sitä varten Agricolan päätyö oli Raamatun kääntäminen suomen kielelle. Siinä yhteydessä hän joutui luomaan pohjan suomalaisele kirjallisuudelle ja luomaan Suomen kirjakielen perusteet. Aivan samoin kuin me isiemme ja äitiemme, isoäitiemme haudoilla muistamme, mitä olemme heiltä saaneet, niin me saamme tänään muistaa Agricolan muistokiven äärellä, mitä olemme saaneet häneltä.

Kuinka monelle ihmiselle, kuinka monelle meistä, onkaan tärkeimpiä esivanhemmilta ja vanhemmilta saatuna perintönä isän tai äidin tai isoäidin opettama rukous. Sellainen on opetettu monessa suomalaisessa kodissa ja ne muistot niistä opetuksista jäävät sydämeen koko elämän ajaksi. Ja kuinka moni venäläinen muistaa sitä opetusta, jonka babuska on antanut, opettamalla rukoilemaan ja tuntemaan Jumalan.

Mikael Agricola opetti meidän rukoilemaan omalla kielellämme. Hän opetti meitä puhuttelemaan Jumalaa, Taivallista Isää omilla sanoillamme. Hän antoi meille sanat virsiin, joilla me Jumalaa kiitämme. Siksi me saamme Agricolan muistokiven äärellä muistaa hänen elämäntyötään kiitollisena siitä, mitä hän on meille antanut. Kiitos Jumalalle Mikael Agricolasta ja hänen työstään!

Ääninauhalta purkanut Seppo Pirhonen
_____________________________________________________________
Ministeri Jaakko Numminen Kyrönniemessä 9.6.2007

Arvoisat Koiviston alueen hallinnon edustajat!
Kunnioitettava juhlayleisö!

Kannaksen kansan keskuudessa, erityisesti tämän alueen väestön keskuudessa, eli vuosisatoja tieto siitä, että Mikael Agricola oli kuollut tällä paikalla. Nuorisoseurat edustivat täällä Kannaksella ja Etelä-Karjalassa ylipäätään alueen koko väestöä. Kansalaiset puolueisiin katsomatta kuuluivat niihin. Koiviston pitäjään oli perustettu nuorisoseura 1892. Kuolemajärvellä ei silloin seuraa vielä ollut.

Koiviston nuorisoseura teki aloitteen muistokiven pystyttämisestä Mikael Agricolan kuolinpaikalle. Aloite tehtiin vuonna 1899. Kerättiin rahaa ympäristön väeltä. Seuran puheenjohtajana oli kansakoulunopettaja K. K. Talvinen. Hän varmuuden vuoksi kääntyi Suomalaisen Kirjallisuusseuran puoleen Helsingissä ja kysyi, että pitääkö paikkansa, että Agricola kuoli täällä. Seura vastasi myöntävästi ja niin nuorisoseura jatkoi toimia.

Heinäkuussa vuonna 1900 pystytettiin tämä kivi, joka on sama kivi tässä edelleen. Silloin aluksi tähän laitettiin puinen aita tähän ympärille. !930-luvulla taottiin metalliaita, joka oli juuri tällainen kuin tämä. Sodan melskeissä ja sodan aikana tämä muistokivi ja aita katosivat.

Lopulta huomattiin, että muistokivi oli joutunut jonkin kuolemajärveläisen talon porraskiveksi, mutta talon venäläinen isäntä rupesi ihmettelemään, mitä ihmeen kirjoitusta siinä kivessä oikein on. Silloin huomattiin, mikä kivi on ja se sijoitettiin Viipurin linnan takahuoneeseen.

1990- luvulla näille seuduille oli asettunut kesäasukkaaksi moskovalainen akateemikko Smirnov. Hän kiinnostui Suomen kielestä ja siinä yhteydessä myöskin Mikael Agricolasta suomen kirjakielen perustajana. Hän teki aloitteen muistomerkin uudelleen pystyttämisestä ja häntä auttoi Venäjä-Suomi -seuran puheenjohtaja Aleksander Belov. Minun neuvostani nämä herrat ottivat yhteyden Suomalaisen Kirjallisuuden seuraan Helsinkiin, uudelleen sadan vuoden kulutta, saivat tarpeelliset tiedot ja niin Smirnovin aktiivisuuden, mutta myöskin Viipurin kaupungin silloisen kaupunginjohtajan Porjadinin tuella tämä kivi nousi nopeasti uudelleen tälle paikalle.

Tämä muistomerkki saatettiin paljastaa tasan sata vuotta ensimmäisen paljastuksen jälkeen juhannusviikolla vuonna 2000. Smirnov antoi takoa entisen mallin mukaan kauniin rauta-aidan Eremitaasin takomossa Pietarissa. Mielestäni muistomerkki on nyt todella kaunis.

Täällä paljon suomalaisia vieraili jo 1920- ja 1930-luvulla. Nyt paikka on tullut jälleen suomalaisten, mutta ymmärtääkseni myöskin venäläisten huomion kohteeksi. Tekee mieli lausua kiitos Kuolemajärven nykyisille asukkaille, jotka pitävät huolta tästä muistomerkistä.

Nauhalta purkanut Seppo Pirhonen
-------------------------------------------------------------------
Koiviston (Primorskin ) kaupunginjohtajan tervehdys

Primorskin hallinto, alue ja tämän kunnan neuvosto ovat iloisia saadessaan tervehtiä täällä olevia suomalaisia ystäviä tänä kauniina aurinkoisena päivänä Mikael Agricolan muistomerkin edessä.

Venäjän kansalla on kaksi venäjän kielen perustajaa Kyrilios ja Metodios. Suomen kansalla on kirjakielen perustaja Mikael Agricola. Suuresti kunnioitamme Agricolan muistoa. Kun muistomerkki on meidän maallamme, kunnioitamme ja yritämme pitää hyvässä kunnossa tämän alueen. Ei yksin tämän muistomerkin, vaan myös monien muiden tämän alueen muistomerkkien kohdalla jatkamme yhteistyötä ja voimistamme meidän hyviä suhteita, naapurimaiden suhteita.

Olemme iloisia tervehtiessämme teitä täällä. Kiitos, että tulitte!
--------------------------------------------------------------------------------

Juri Ogloblin Kyrönniemsssä 9.6.2007

Rakkaat suomalaiset ystävät ja kuolemajärven asukkaat!

Kiitän teitä, että arvostatte työtäni. Haluaisin kiittää kaikkia niitä jotka ovat tehneet työtä tämän muistomerkin ja pirttimuseon hyväksi.. Minä myötäelän suomalaisten kanssa ja kunnioitan ja ihailen suomalaisia.

Agricolan elämä ja työ ei kuulu vain suomalaisille. Hänen elämänsä on erittäin hyvä esimerkki siitä miten palvella omaa kansaa ja kristillistä palvelua kansalle. Se on suuri anti koko maailman kulttuurille.
Olen hyvin iloinen siitä, että sekä suomalaiset että venäläiset kävijät lukevat suurella mielenkiinnolla nämä materiaalit, jotka ovat museossa esillä. Seitsemän vuotta olen työskennellyt tämän aiheen parissa ja olen erittäin vakuuttunut, kun huomasin, miten määrätietoinen oli Mikael Agricola.

Nuoresta iästä alkaen, kun hän otti itselleen nimen Agricola, hänen päämäräkseen tuli Suomen kansan eteen työskentely. Tulin siihen lopputulokseen, että hänen elämänsä tarkoituksen, jonka voimme hyvin määritellä satojen vuosien kuluttua, voidaan löytää yhdessä ainoassa sanassa. Se sana on Mikael Agricolan kirjeessä, joka on lähetetty kuninkaalle Kustaa Vaasalle. Se sana on Suomi.

 

Kuolemajärven Muurilan Kyrönniemessä, Mikael Agricolan kuolinpaikalla paljastettiin uudelleen sinne sata vuotta sitten pystytetty muistokivi. Vaikuttava paljastustilaisuus pidettiin juhannuksen aatonaattona. Muistomerkin koristeaitauksineen ovat toteuttaneet venäläiset todella nopealla aikataululla

Ministeri Jaakko Numminen vihki Agricolan kuolinpaikan udelleen pystytetyn muistokiven. Hän totesi muistomerkin olevan ensimmäinen Agricolalle pystytetty muistokivi. Vuonna 1908 pystytettiin Viipuriin tuomiokirkon edustalle Eemil Wikströmin veistämä Agricolan patsas ja 1952 Turun tuomiokirkon edustalle Oskari Jauhiaisen veistämä patsas.

Ensimmäisen muistokiven pystytti toukokuussa 1900 Koiviston nuorisoseura, koska Kuolemajärvellä ei tuolloin vielä ollut nuorisoseuraa. Ensimmäiset nuorisoseurat perustettiin pitäjään pari vuotta myöhemmin. Numminen kirjoittaa parhaillaan nuorisoseuraliikkeen historiaa. Koiviston nuorisoseuran papereista ja arkistosta ei ole tietoa. Myöskään tuon ajan lehdissä ei ole pystytyksestä tietoja, koska sensuuri oli estänyt Viipurissa olevan lehden ilmestymisen.

Numminen piti muistokiven pystyttämistä merkittävänä kulttuuritekona ja kiitti kaikkia asian hyväksi toimineita. Hän totesi puheensa lopussa, että muistomerkistä tulee suomalaisille merkittävä pyhiinvaelluspaikka, koska Agricolan oli Suomen uskonpuhdistaja ja kirjakielemme isä.

Ministeri Jaakko Numminen ja Viipurin kaupunginjohtaja G A Porjadin poistivat valkoisen peitteen patsaan päältä.

Viipuriin näköispatsas

Viipurin kaupunginjohtaja Georgi Porjadin toi omassa puheenvuorossaan esille Agricolan merkittävät aikaansaannokset. Hän lupasi Viipurin kaupungin huolehtivan muistomerkistä ja arvioi siitä tulevan pyhiinvaelluspaikan myös venäläisille. Hän kaavaili alueelle myös pientä museota kertomaan Agricolan elämänvaiheista.

Viipurin tuore kaupunginjohtaja, joka aiemmin johti Viipurin telakkaa, lupasi, että syksyllä Agricolan patsas pystytetään Alvar Aallon suunnitteleman kirjastotalon edustalle. Suomalaiset ovat toivoneet, että mahdollinen patsas tulisi tuomiokirkon paikalle, koska kirkko lienee myös Agricolan hautapaikka.

Tilaisuuden erinomaisena tulkkina ja juontajan toimi Venäjä-Suomi seuran toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Aleksander Belov. Belov kuului myös tilaisuuden järjestelykomiteaan. Hän totesi, että alussa oli sana ja sana oli Kuolemajärvi. Sana johti tekoon, jolla patsas saatiin paikalleen ja teko merkitsee myös siunausta. Käytännön toteutuksessa oli mukana sekä viipurilaisia että Pietarilaisia arkkitehteja ja taiteilijoita. Metallinen aita valmistettiin Pietarhovin taidekoulussa. Työtä tukivat myös muutamat yritykset.

Kesäasukkaan oivallus

Hankeen kantavan voimana voidaan pitää Venäjän tiedeakatemian akateemikkoa Vladimir Smirnovia, joka löysi Akkalasta eli Krasnaja Dolinasta sen hallinnon arkistosta Kuolemajärvi-säätiön sille lahjoittaman kuvateoksen "Taas tulloo itku". Siitä Smirnov havaitsi, että Kuolemajärvellä on ollut aikanaan Mikael Agricolan patsas. Hän sai kuulla, että itse kivi oli säilytyksessä Viipurin linnan museossa. Hän ryhtyi toimenpiteisiin muistokiven pystyttämiseksi uudelleen sen alkuperäiselle paikalle.

Smirnov otti yhteyttä Venäjän kulttuuriministeriöön ja Suomen Moskovan suurlähettilääseen ja Viipurin kaupungin johtajaan sekä Venäjä-Suomi seuran johtoon. Kaikki tahot suhtautuivat hankkeeseen myönteisesti ja niin ryhdyttiin käytännön toimiin Kolmessa kuukaudessa patsas oli pystyssä. Akateemikko Smirnov totesikin, että Venäjä muuttuu. Hänen mielestään on tärkeää, että sivistys palautuu myös näille alueille ja korosti, että kulttuurin kunnioittaminen kuuluu jokaiselle sivistyskansalle on sitten kysymys oman tai vieraan maan kulttuurista. Mainittakoon, että kuusikymppinen ja sujuvasti englantia puhuva Smirnov on aloittanut itse pari vuotta sitten Suomen kielen opiskelun. Akateemikko Smirnov viettää kesiä ja viikonloppuja Kuolemajärven Pinnoinniemessä sijaitsevassa huvilassaan. Häntä odotetaan vieraaksi myös Kuolemajärvijuhlaan.

Kuolemajärveläiselle merkittävä teko

Kuolemajärvi-Säätiön ja kuolemajärveläisten puolesta paljastustilaisuudessa puheenvuoron käytti Kalevi Kettinen. Hän kuvasi tilaisuutta ja siihen johtanutta tapahtumaketjua lähes uskomattomaksi. Patsaan löytyminen ensimmäisten virallisten kotiseutukäyntien yhteydessä tuntui jo ihmeeltä. Se voisi ilman kulttuurimuistoja arvostavaa Anatoli Vesalovia palvella edelleenkin porraskivenä jonkun paikallisen asumuksen edustalla.

Kuolemajärvi-Säätiössä on patsaan löytymisestä asti elänyt ajatus sen entisöinnistä ja uudelleen pystyttämisestä. Emme kuitenkaan uskoneet ajan olevan vielä sille kypsä. Emme osanneet ajatellakaan, että Mikael Agricola kiinnostaisi venäläisiä niin paljon, että he osallistuisivat hankkeeseen. Sen tallentaminen Viipurin linnan museoon oli jo mielestämme kulttuuriteko.

Sitä suurempi oli hämmästyksemme, kun vajaan kahden viikon varoitusajalla saimme tiedon siitä, että venäläiset ovat järjestämässä uudelleen pystytetyn patsaan paljastustilaisuutta. Meille kuolemajärveläisille tämä merkitsee paljon. Meidän juuremme ovat syvällä täällä. Meidän kotiseutumatkamme ovat pyhiinvaellusmatkoja. Olemme yrittäneet luoda kävijöille kiinnekohtia menneeseen historiaan. Tämä muistomerkki tulee olemaan yksi niistä.

Kiitos akateemikko Vladimir Smirnoville - nykyiselle Pinnonniemen kesäasukkaalle- , jonka aloitteellisuudesta ja tarmokkuudesta hanke sai alkunsa, kuin myös kaikille, jotka omalla panoksellaan ovat vaikuttaneet hankkeen erinomaiseen toteutumiseen. Tämä tilaisuus antaa perusteen uskoa, että myös suunniteltu pienoismuseohanke Kyröniemeen toteutuu nopeammin kuin arvaammekaan, totesi Kalevi Kettinen

Kirkon tervehdys

Suomen evankelisluterilaisen kirkon sekä Suomen ja Turun arkkipiispan Jukka Paarman tervehdyksen toi tilaisuuteen teologian tohtori Ossi Haaramäki. Hän pyysi välittämään sydämelliset kiitokset tästä piispa Mikael Agricolan muiston vaalimisesta Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön tuloksena kaikille asianosaisille tahoille.

Haaramäen mukaan nykyinen arkkipiispamme itse on tunnettu keskiajan tutkija ja erityisesti piispa Agricolan aikaisen 1500-luvun Turun tuomiokapitulin historian tuntija. Mikael Agricola oli Turun piispanistuimen 25. haltija ja Jukka Paarma 53. haltija.

Ossi Haaramäen puheenvuoro on kokonaisuudessaan toisaalla lehdessämme. Hän suoritti myös muistokiven kirkollisen siunauksen.

Sivistynyt rauhantekijä

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pääsihteeri Urpo Vento luonnehti Mikael Agricolaa sivistyneeksi rauhantekijäksi. Hänen mukaansa merkin pystyttäminen uudelleen osoittaa, että Agricolan merkitys ymmärretään myös Venäjällä. Vennon puheenvuoro on kokonaisuudessaan toisaalla lehdessämme.

Soi kunniaksi Luojan

Tilaisuudessa puhuivat myös Suomi-Venäjä-seuran varapuheenjohtaja Asko Räsänen, joka esitteli seuran nykyistä toimintaa korostaen kahden maan tavallisten kansalaisten välisten yhteyksien
luomista sekä Moskovan suurlähettiläs Markus Lyra. Hän painotti, että muistokiven pystytys on merkittävä osoitus siitä, miten Suomen ja Venäjän suhteet ovat kehittyneet, kun vielä kymmenisen vuotta siten näille alueille ei päästy vielä käymäänkään.

Tilaisuudessa esiintyi myös Viipurin luterilaisen seurakunnan kuoro Cantica, joka lauloi latinankielisen hymnin sekä suomeksi virret Soi kunniaksi Luojan ja Maa on niin kaunis. Viipurin kaupungin johto ja Kuolemajärvi-säätiön edustajat Kalevi Kettinen ja Liisa Vuorivirta laskivat muistomerkille kukkalaitteet. Myös muut paikalla olleet taho laskivat omat kukkansa muistokivelle.

Katajat koristeiksi

Tilaisuuden päätteeksi istutettiin katajat muistomerkkialueen reunaan. Paikalla oli myös hienosti katettu buffet-pöytä monipuolisinen tarjoiluineen. Juhlaväki tuli Viipurista paikalle komeassa miliisisaattueessa melkoista vauhtia paikalliseen tapaan.

Kuolemajärvi-säätiöstä ja pitäjäläisistä olivat paikalla puheenjohtaja Kalevi Kettisen lisäksi asiamies Ossi Muurinen, hallituksen jäsenet Liisa Vuorivirta ja Seppo Pirhonen ja hallintoneuvostosta Erkki Lipponen ja lisäksi Osmo Herrala, Tyyne Muurinen sekä Veikko Pöntinen. Säätiö sai kustun tilaisuuteen parin viikon varoitusajalla. Kesän aikana useammat kotiseutumatkailijat ovat käyneet muistomerkillä.
SP (Kuolemajärveläinen v.2000)

Agricola aikansa suurmies             Teologian tohtori Ossi Haaramäki esitti Suomen evankelisluterilaisen kirkon tervehdyksen.

Saan tuoda tähän historialliseen hetkeen Suomen evankelisluterilaisen kirkon sekä Suomen ja Turun arkkipiispan Jukka Paarman tervehdyksen. Hän pyysi välittämään sydämelliset kiitokset tästä piispa Mikael Agricolan muiston vaalimisesta Suomen ja Venäjän kulttuuriyhteistyön tuloksena kaikille asianosaisille tahoille. Näin aloitti teologian tohtori Ossi Haaramäki puheenvuoronsa.

Nykyinen arkkipiispamme itse on tunnettu keskiajan tutkija ja erityisesti piispa Agricolan aikaisen 1500-luvun Turun tuomiokapitulin historian tuntija. Mikael Agricola oli Turun piispanistuimen 25. haltija ja Jukka Paarma 53. haltija.

Löytyykö matkaraportti?

Agricola-tutkimus kielentuntemuksen alueella on laajaa ja etenee koko ajan. Sen sijaan hänen elämänvaiheisiinsa kohdistunut historiantutkimus ei ole edennyt siinä määrin. Tällä alueella on eräs avainkysymys siinä, mistä mahdollisesti löydettäisiin varsin suurella todennäköisyydellä olemassaoleva matkaraportti tuosta rauhantekomatkasta, jolla Agricolakin oli mukana. Jos sellainen löytyisi Tukholman tai Novgorodin vanhoista arkistolähteistä, tietäisimme, mitä rauhandelegaation paluumatkalla hutikuun 9. Päivänä 1557 tässä Kyrönniemessä tapahtui. Ehkä senkin kysymyksen vastaus löytyisi, mihin Viipurissa hänen hautansa sijoitettiin.

Raportteja lienee ollut kaksikin. Toinen valtaneuvos Leijonhuvudin, matkan johtajan selvitys neuvotteluista Kustaa Vaasalle ja toinen piispa Agricolan oman kirjurin matkaraportti. Suomen valtionarkiston nykyinen hoitaja Kari Tarkiainen, joka on eturivin Agricola-tutkijoita, herätti viime tammikuun Turun symposiumissa kysymyksen tästä kirjuripersoonasta. Kuka hän oli tuossa 38 henkilön delegaatiosta. Sellainenhan piispoilla aina oli mukanaan matkoilla. Hänen henkilönsä ja matkaraporttinsa löytyminen haastaisi koko Agricola-elämänkerran uudelleen kirjoittamiseen. Turun symposiumissa olivat mukana myös museon johtaja Svetlana Abdulina ja pääarkeologi Aleksanteri Saksa Pietarista.

Keskiajan ainut suurmiehemme

Vaikka monet tutkimusoletukset vaihtelevat, ollaan kuitenkin yksimielisiä siitä, että Mikael Agricolan merkitys kirkon reformaattorina, humanistina, suomalaisen kirjakulttuurin alkuunpanijana ja kansanopetuksen promoottorina, sanalla sanoen meidän aikaamme ulottuvan, pitkäkestoisen kansallisen identiteetin henkilöitymänä on ylivertainen. Hän oli maamme keskiajan ja Ruotsin vallan ajan ainut suurmies, kuten Porthan on sanonut.

Hänen kansallinen erityisasemansa korostui hänen elämänsä loppuvaiheissa, kun kuningas Kustaa Vaasa luotti hänen arviointeihinsa tilanteesta itärajalla ja valtuutti hänet mukaan delegaatioon.

Merkillinen oli tuo 38 henkilön delegaatio, jota huoltojoukkoineen 100 hevosen saattueena kulki tästä kolmen viikon ajan Moskovaan. Vastaanotto oli loistava. Tsaari Iivana antoi lupaavan alun neuvotteluille, jotka sitten pitkittyivät. Lopulta tsaari siirsi ne Novgorodin suurruhtinaan kanssa solmitavaksi. Lisäksi neuvottelujen aikana alkoi ortodoksien suuri paasto, joka saattoi heikentää delegaation ruuan saantia.

Matkan rasitukset kävivät väsyneelle Agricolalle, joka lienee ollut n. 50-vuotias, ylivoimaisiksi ja hän siirtyi uskonsa mukaan ajasta iäisyyteen tällä kauniilla paikalla.

 

Muistomerkin siunaus

Siunaamme tämän muistomerkin tehtäväänsä Agricolan omasta latinanakielisestä tekstistä vuodelta 1556 käännetyllä hymnillä ( vk 420:5-9).

 

On Herran käsky kiitänyt
näin halki aikain rientänyt
se aamunkoiton tienoilta
käy kohti päivänlaskua

Ja missä saarna kajahtaa
ja Hengen tuuli puhaltaa
hän kylmät mielet pehmittää
ja iloisiksi lämmittää

Oi Kristus Hengen lahjalla
myös meitä siunaa kasvata
Suo totuuteesi juurtua
ja elää yksin armosta.

Soli Deo Gloria
(Julkaistu Kuolemajärveläinen v 2000)

Huhtikuun yhdeksäs suuri juhlapäivä           Pääsihteeri Urpo Vento korosti Agricolan merkitystä sivistyksemme perustan luomisessa

Mikael Olavinpoika Agricolan lahjakkuus keksittiin jo varhain ja hänet lähetettiin Viipurin latinakouluun saamaan perusoppinsa. Suoraan koulunpenkiltä Agricola vietiin Turkuun piispan kirjuriksi. Turussa Hänet koulittiin papiksi ja kohta nuori kirkon palvelija jo saarnasi tuomiokirkossa kansalle hyödyntäen Martti Lutherin postillan latinaista käännöstä. Aitona humanistina Agricola oli kiinnostunut laajasti maailman kirjallisuudesta. Tiedämme, että hänen kirjastoonsa kuului jo tuohon aikaan antiikin kirjailijoiden teoksia. Näin valotti pääsihteeri Urpo Vento Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta Agricolan elämänvaiheita.

Noin 25-vuotiaana Agricola lähti jatkamaan opintojaan Saksaan Lutherin ja Philipp Melanchtonin yliopistoon Wittenbergissä. Siellä hän tutustui uskonpuhdistajien raamatunkäännöksiin ja täydensi kirjastoaan mm. Aristoteleen psykologiaa ja moraalifilosofiaa käsittelevällä teoksella, jonka sivuille hän teki omia reunahuomautuksiaan. Saksassa tehtyihin hankintoihin kuului myös kokoelma Plautuksen komedioita sekä maataloutta ja maantiedettä käsitteleviä teoksia. Wittenbergissä hän opiskelutovereineen jatkoi Turussa aloittamaansa Uuden testamentin suomennostyötä. Jos Luther oli Raamatun saksannoksellaan kehitellyt nykysaksan kirjakieltä, vielä suuremmassa määrin Agricolan teokset ja suomennokset näyttivät tietä suomen kielen kirjalliselle viljelylle.

Suomentaja

Agricolan pienen Abckirian ensimmäinen painos on ajoitettu vuoteen 1543. Sen säilynyt teksti on koottu kolmen eri painoksen sirpaleista. Hänen pääteoksenaan pidetään vuonna 1544 painettua Rucouskiriaa, jokatodistaa laajasta hartauskirjallisuuden ja Euroopan kirjallisen perinteen tuntemuksesta. Uuden Testamentin suomennos vuodelta 1548 on tehty aikansa uusimpiin ja parhaisiin lähteisiin nojautuen. Vaikka Agricolan haave koko Raamatun suomentamisesta ei toteutunut, hän ehti vuosina 1549-52 julkaista vielä kuusi nidettä mm. Käsikirjan ja Messun paiston käyttöön sekä osia Vanhasta testamentista. Suomennoksiinsa hän liitti kymmeniä esipuheita ja satoja summaarioita ja selityksiä. Opettajiensa ja esikuviensa Lutherin ja Erasmus Rotterdamilaisen tapaan Agricola viljeli teksteissään ja lukemiinsa kirjoihin tehdyissä reunamerkinnöissä runsaasti sananlaskuja. Hänen omatkin ajatuksena pukeutuivat usein sananlaskujen muotoon, kuten esim. tunnettu lausuma: "Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen."

Arvostettu rauhantekijä

Seisomme nyt sillä paikalla, jossa Turun piispaksi vuonna 1554 nimitetyn Mikael Agricolan maallinen matka päättyi 9. Huhtikuuta vuonna 1557.Ruotsi-Suomen kuninkaan Kustaa Vaasan lähettämän rauhanvaltuuskunnan jäsenenä hän oli palaamassa lähes kolme kuukautta kestäneeltä raskaalta matkalta Moskovasta ja Novgorodista, missä rauhansopimus lopulta oli tehty. Sata vuotta sitten Koviston nuorisoseura pystytti paikalle kiven varmaankin siinä uskossa, että se muistuttaisi jälkimaailmalle sivistyneestä rauhantekijästä tällä Ruotsin, Suomen ja Venäjän vanhalla riitamaalla, joka silloin jo pitkään oli ollut rauhan maa.

Rauha ei valitettavasti kestänyt, ja sota hävitti välillä muistokivenkin. Tänään olemme kuitenkin saaneet nähdä kiven pystyssä entisellä paikallaan. Se on merkki siitä, että suurta humanistia ja rauhanmiestä arvostetaan myös Venäjällä. Kun Agricolan syntymäpäivä ei ole tiedossa, hänen kuolinpäivänsä 9. Huhtikuuta on Suomessa kansallinen merkkipäivä, "Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä", jolloin mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa jaetaan palkintoja maailmankirjallisuuden suomentajille. Sattumalta se on myös toisen kulttuuriheeroksen, Elias Lönnrotin, Kalevalan tekijän syntymäpäivä.

Perintöä vaalitaan

Tähän muistokiveen hakattu päivämäärä on siis meille suomalasille suuri juhlapäivä. Se muistuttaa meitä samalla kertaa kirjasuomen ja suomalaisen kirjallisuuden keskeisten teosten, Raamatun ja Kalevalan, perustavasta merkityksestä pienen pohjoisen kansamme sivistyshistoriassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tulee aina vaalimaan Mikael Agricolan perintöä, muistutti pääsihteeri Urpo Vento .

(Julkaistu Kuolemajärveläinen 2000)

Turku elokuussa 2000
Löydämmekö kumppaneita?

Venäläiset yllättivät. Kolmessa kuukaudessa he pystyttivät Agricolan patsaan Kyrönniemeen. Työ on hyvää ja laadukasta. Kaikki osoittaa, että oikeat ja asiansa osaavat henkilöt ovat olleet asialla. Hankkeen sieluna ja toimijana on ollut nykykuolemajärveläinen loma-asukas Pinnoniemestä.

Akateemikko Vladimir Smirnov korosti paljastustilaisuuden puheenvuorossaan, että sivistys pitää palauttaa näille alueille. On yhtä tärkeää arvostaa niin oman kuin vieraankin maan kulttuuria. Smirnov sai kimmokkeen Taas tulloo itku- kirjasta, joka oli luovutettu aikanaan säätiöltämme Krasnaja Dolinan kyläneuvostolle. Hän opiskelee Suomea ja ymmärsi teoksesta Agricolan, tiesi sen merkityksen ja halusi saada patsaan pystyyn, kun kuuli sen olemassaolosta.

Sata vuotta sitten Koiviston nuorisoseura pystytti muistokiven. Silloin elettiin sortovuosia ja niinpä sensuurin vuoksi Viipurin lehti ei kertonut tapahtumasta. Jos kiven pystytys sata vuotta sitten oli rohkea teko oli se rohkea ja hieno teko venäläisiltä nyt. Meidän kuolemajärveläisten kannattaa ollaa erityisen iloisia tästä kulttuuriteosta.

Nyt meillä on kirkon ja hautausmaan sekä sankarivainajien muistomerkki kirkkomaalla. Taavetti Inkisen patsas on paikallaan ja nyt Agricolan kuolinpaikan muistokivi. Kaikki tämä on ollut mahdollista yhteistyöllä sikäläisten viranomaisten ja asukkaiden kanssa. Taustalla on myös valtioiden välinen sopimus naapuruussuhteista.

Tietynlainen ongelma on siinä, että emme tunne tarkoin, miten hallinto on järjestetty luovutetuilla alueilla. Aina ei löydy osapuolta, jonka kanssa luotettavasti ja pitävästi voisi sopia asioista. Jotkut pitäjät ovat löytäneet paikallisen osapuolen ja karjalaisten yhteisöt ovat voineet niiden kanssa tehdä hyvää ja tuloksellista yhteistyötä.

Me emme tunne hallintoa, omistusta, toimijoita. Emme tiedä asukkaista ja heidän määrästään, työstään, palveluistaan, kulttuuristaan ja elämisestään. Kieli on usein pulmana. Välistä tuntuu siltä, että suomalaisen ja venäläisen on yhtä vaikeaa käyttää vierasta kieltä. yhteydenpidossa.

Jos me emme tunne nykykannakselaisia, niin eivät hekään juuri tiedä nykyisen kotiseutunsa menneisyydestä ja historiasta. Sikäläisessä sivistyneistössä ja niissä paikallisissa asukkaissa, jotka ovat ystävystyneet paikalla asuneiden kuolemajärveläisten kanssa on herännyt kiinnostus Karjalan historiaan. Mutta, mistä he saisivat tietoa? Venäjänkielistä materiaalia ei juurikaan ole. Kuolemajärven kirkosta ja hautausmaasta tehtiin juuri tätä varten monikielinen esite. Emme tiedä, onko sitä jaettu leireillä olevien lasten vanhemmille tai siellä muuten vieraileville.

Monelle kuolemajärveläiselle on tullut kotiseutumatkoilla tutuksi Jeugenij Balasov, joka on toimittanut myös Kuolemajärven alueesta venäjänkielistä materiaalia. Siihen voi tutustua hänen johtamansa Karjalan historian ja seuduntutkimuksen yhdistyksen kotisivulla. Samainen yhdistys on myötävaikuttanut ja aikaansaanut monta muistomerkkiä Kannakselle.

Jos sikäläiset asukkaat tietäisivät ja tuntisivat alueen historiaa, heidän olisi helpompaa ymmärtää sitä, miksi karjalaiset niin sankoin joukoin vuosittain käyvät katsomassa paikkoja, joissa ei ole kuin kivijalkoja tai pusikoituvia maisemia.

Kun yhteistyölle löytyisi osapuolia nykyisistä asukkaista, hallinnosta ja yrityksistä olisi mahdollista käyttää myös lähialueyhteistyöhön osoitettavista kansallisista ja EU:n varoista entistä suurempi osa Kuolemajärvellä ja muualla Kannaksella. Kymmenen vuoden aikana Suomi on käyttänyt 5,5 miljardia markkaa lähialueyhteistyöhön ja siitä vain pieni osa on tullut Kannakselle.

Siksi meidän on tervehdittävä kaikkea sikäläistä aloitteellisuutta myönteisesti, tuettava ja kannustettava sitä. Oikeiden henkilöiden löytymisen myötä pääsemme eteenpäin myös siinä, että historia alkaa näkyä paikallisessa nimistössä. Tätä kautta alueella säilyy tietoisuus myös siitä, miksi nuo alueet ovat niin tärkeitä ja rakkaita karjalaisille ja heidän jälkeläisilleen. Vain oikea tieto mahdollistaa myös sen, että historian aikana koetut vääryydet voivat korjaantua.

Seppo Pirhonen

(Julkaistu Kuolemajärveläinen 2000)

Mikael Agricolan juhlavuosi 2007

Kuten tämän lehden palstoilla on jo viime vuosina tuotu esille, vietetään vuonna 2007 Suomen kirjakielen ja kirjallisuuden isän sekä kirkon uudistajan Mikael Agricolan juhlavuotta. Juhlavuoden teemaksi on valittu ”oma kieli, oma mieli” ja sen tunnuksena on Agricolan omakätinen nimikirjoitus. Mikael Agricolan juhlavuoden päätapahtumat sijoittuvat Turkuun, mutta juhlatilaisuuksia järjestetään vuoden mittaan joka puolella Suomea sekä luonnollisesti myös Kuolemajärvellä ja Viipurissa.

Kuolemajärveläisille Agricolan juhlavuosi tarjoaakin ainutlaatuisen tilaisuuden tuoda esille kotipitäjäänsä, jossa Turun piispan maallinen vaellus päättyi 9. huhtikuuta 1557 hänen ollessaan palaamassa rauhanvaltuuskunnan matkassa Moskovasta ja Novgorodista.

”Kieli on kaiken mieli”

Kielen merkitys suomalaisten ja muiden kansojen kanssakäymisen ja kulttuurin sekä kansainvälisen kanssakäymisen välineenä on olennainen. Selkeäkielisyys, ymmärrettävä virkakieli, oman äidinkielen ja muiden kielten kirjakielen hallinta ovat yhtä tärkeitä tekstiviestien ja sähköisen riedon välityksen hallitsemassa tietoyhteiskunnassa kuin Agricolankin aikana.

Juhlavuoden organisaatio ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus ovat ajamassa kansallisella ja unionin tasolla ”oman kielen vuosikymmen”-aloitetta, joka tähtää Agricolan perinnön valjastamisen nykyaikaan ja kieleen liittyvien arvojen ja käytäntöjen esilletuomiseen.

Opetushallitus on suunnitellut juhlavuoteen liittyen monipuolisen ohjelma- ja opetuskokonaisuuden kouluille. Kirkossa Agricolan perintöä ja sanomaa valjastetaan eri muodoissa ja luonnollisesti myös kirjastolaitoksessa juhlavuosi näkyy eri muodoissa. Tärkeää on valjastaa Agricolan perintö nykyihmisiä puhuttelevaan muotoon nykyteknologian mahdollistamin keinoin. Juhlavuonna ilmestyy perinteisesti myös mitali, juhlaraha sekä postimerkki.

Muistomerkki Viipuriin ja muistojuhla Kyrönniemessä


Mikael Agricolan patsas Viipurin tuomiokirkon edustalla ennen viime sotia.

Eräs juhlavuoden lukuisista hankkeista on alun perin toukokuussa 1908 Viipurin tuomiokirkon edustalle pystytetyn Emil Wikströmin Agricola- muistomerkin uudelleen pystytys Viipuriin, joka oli Agricolan koulukaupunki ja jossa hänet siunattiin 11.4.1557. Muistomerkin yläosana tulee olemaan Viipurin kaupunginkirjaston aulassa oleva muistomerkin yläosan uusvalos. Hanke toteutetaan yhteistyössä Viipurin kaupungin ja piirin sekä juhlavuoden työryhmän asettaman patsastoimikunnan kanssa ja uusi muistomerkki on tarkoitus vihkiä huhtikuussa 2007. Hankkeen rahoitusta järjestetään parhaillaan

Viipurin linnaan on suunnitteilla Agricola-perinnehuone ja linnassa on myös tarkoitus järjestää konsertteja ja teatteriesityksiä juhlavuoteen liittyen. Mutta myös Kuolemajärvellä muistetaan maisteri Mikaelia. Kuolemajärven ja Agricolan synnyinpitäjän Pernajan koulut käynnistivät vuonna 2006 ystävyyskouluhankkeen, jota opetushallitus tukee. Suomen kielen opiskelua on tarkoitus kehittää Kuolemajärvellä, joten tulevaisuudessa yhteydenpito entisten ja nykyisten kunnan asukkaiden kesken toivon mukaan helpottuu.

Kuolemajärvisäätiö pyrkii toteuttamaan juhlavuodeksi venäjänkielisen julkaisun, jossa kerrotaan Kuolemajärven historiasta ja elämästä suomalaisten asuttaessa pitäjää. Myös säätiön kotisivuja ollaan kääntämässä venäjän kielelle. Nämä hankkeet toteutuvat Agricolan juhlavuoden organisaation myöntämän avustuksen turvin. Lisäksi kansallispukuhankkeelle toivotaan saavan vauhtia Agricolan juhlavuoden myötä.

Ensi vuonna tullaan Kuolemajärvijuhlassa tuomaan Agricolan juhlavuosi näkyvästi esille. Olisikin toivottavaa, että kuolemajärveläiset osallistuisivat juhlavuoden talkoisiin kirjoittamalla tai vaikka käden tai sanan taitojaan hyödyntäen esimerkiksi teemasta ”Agricola ja Kuolemajärvi/Kyrönniemi”. Kuolemajärveläiset toivottavasti osallistuvat aktiivisesti juhlavuoden eri tapahtumiin, joista lisätietoa saa uhlavuosihankkeen kotisivuilta osoitteessa www.agricola2007.fi .

Kyrönniemellä sijaitsevan Agricolan muistomerkin ja pirttimuseon alueella juhlitaan kesäkuussa 2007, jolloin mahdollisimman monen kuolemajärveläisen toivoisi olevan saapuvilla. Tarkempi ajankohta vahvistuu myöhemmin. Agricolan jalanjäljillä tapahtuvan matkailun odotetaan lisääntyvän ensi vuonna ja tuovan Kuolemajärvelle ja Kyrönniemeen yhä uusia matkailijoita. Näin myös kiinnostus Kuolemajärveä ja sen historiaa kohtaan tulee lisääntymään.

Ossi Tuusvuori
Pääsihteeri
ossi.tuusvuori@utu.fi
02-3336305, 040-7608280

Artikkeli julkaistu Kuolemajärveläinen lehdessä 2006

Oma kieli- oma mieli

Omia ajatuksia voi parhaiten ilmaista omalla kielellä. Meille nykyajan ihmisille tämä on itsestään selvää. Ensin lapsi oppii puhumaan äidinkielellään ja vuosien päästä hän opettelee kirjoitustaidon. Samassa järjestyksessä on syntynyt myös suomen kieli, ensin puhuttuna ja sitten kirjoitettuna. Kirjakielen loi Mikael Agricola, jonka kuolemasta on ensi vuonna kulunut 450 vuotta.

Mikael Agricola kuuluu niihin suomalaisiin suurmiehiin, jonka syntymäpäivää ei tiedetä. Hän syntyi 1510 Pernajassa. Niinpä hänen nimikkopäiväkseen onkin valittu kuolinpäivä. Ruotisin kuninkaan lähettämänä hän osallistui pitkällisiin rauhanneuvotteluihin venäläisten kanssa. Agricola sairastui paluumatkalla ja kuoli 9.4.1557 Kuolemajärven Kyrönniemessä. Hänet haudattiin Viipurin tuomiokirkkoon.

Kuolinpaikalle pystytettiin 1900 Koiviston nuoriseuran toimesta muistomerkki. Talvi- ja jatkosodan melskeissä muistomerkki hävisi ja osin tuhoutui. Varsinainen kivipaasi löytyi 1990-luvulla paikallisesta kanakolhoosista ja siirrettiin sittemmin säilytettäväksi Viipurin linnaan.

Kesiään Kuolemajärvellä viettänyt Moskovan tiedeakatemian jäsen Vladimir Smirnov sai käsiinsä kuvateoksemme "Taas tulloo itku", jossa oli kuva muistomerkistä. Suhteillaan ja ripeällä toiminnallaan akateemikko sai aikaan sen, että muistomerkki pystytettiin uudelleen vuonna 2000 alkuperäiselle paikalleen ja alkuperäisessä asussa. Kivipaasia ympäröivän metalliaitaan tuli sama teksti venäjäksi, joka on kivipaadessa.

Tästä käynnistyi tapahtumasarja, jonka seurauksena vietämme ensi vuonna Mikael Agricolan juhlavuotta 2007. Tapahtumien valmistelussa on kuolemajärveläisillä merkittävä asema. Säätiön puheenjohtaja Kalevi Kettinen on mukana valtuuskunnassa ja hankkeen pääsihteerinä on Ossi Tuusvuori.

Juhlavuoden teemana on oma kieli, oma mieli. Tällä halutaan ilmaista paitsi oman kielen myös oman kulttuurin ja kansallisen identiteetin merkitystä nykyajan Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Teemalla halutaan korostaa äidinkielen ja kirjakielen oikeaoppista ja ymmärrettävää käyttöä. Suomenkielisen kirjallisuuden sekä yleensä kansallisen kielen käyttöä ja arvostusta voidaan näin lisätä

Suomen kieli on aina saanut vaikutteita muista kielistä. Kun Agricola teki ensimäistä aapista ABC-kirjaa 1543, sai hän varmasti vaikutteita niin latinasta, jota hänen nimensäkin on, sekä saksasta, koska opiskeli Saksassa. Ruotsi ja venäjä antoivat vaikutteita suomeen, kun Suomi oli niiden alaisuudessa. Nykyisin eniten vaikuttaa englanti.

Murteet ovat kielen rikkaus. Ne ovat saaneet viime vuosina paljon myönteistä huomiota ja arvostusta. Heli Laaksonen on runoissaan nostanut esille Varsinais-Suomen murretta. Murteilla voi lukea niin Kalevalaa, Aku Ankkaa kuin Raamatunkin tekstejä.

Tässä lehtemme numerossa kerromme kuolemajärven murteesta. Murre on aidoimmillaan puhuttuna. Puhuttuna se elää, puhumatta sulautuu ympäristön puhekieleen ja kuolee.

Juhlavuoden aikana meillä on mahdollisuus tehdä laajemmin kuin vain omassa keskuudessamme tunnetuksi Kuolemajärveä ja sen vaiheita historian suurissa käänteissä. Pyrimme myös saamaan aikaan aineistoa, jonka avulla Kuolemajärven nykyiset asukkaat saisivat tietoa alueen suomalaisesta elämästä. Sitä kautta voimme odottaa ymmärrystä ja tukea sille, että voimme jatkossakin käydä turvallisesti ja tervetulleina sukujemme kotiseudulla. Ennakkoluulot, kielimuuri ja toisen kulttuurin outous eivät lähennä. Siksi Agricolan juhlavuosi on meille mahdollisuus. Kirjakielen luojan nimikkopäivä on myös kuolemajärveläisten nimikkopäivä.

Seppo Pirhonen

Julkaistu Kuolemajärveläinen lehdessä 2006

Nyky-Kuolemajärven paikallinen asukas löysi paikallisesta kanakolhoosista Mikael Agricolan patsaan ja pelasti sen ensin kulttuuitalon varastoon, josta se siirrettiin aikanaan Viipurin linnan museoon ja pystytettiin vuonna 2000 uudelleen entiselle paikalleen. Kuvan otti kesällä 1992 V.K. Hietanen.